Vuoden 2015 finalistit selvillä!21.10.2015 21.10.2015
Grow Up -kasvuyrityskilpailun 2015 finalistit julkistettiin Seinäjoella
Etelä-Pohjanmaan kolmas kasvuyrityskilpailu- ja valmennusohjelma Grow Up eteni keskiviikkona finaaliin. Kaikkiaan kilpailuun ilmoittautui 35 yritystä, ja finalistivalintoihin asti ponnisti 31 yritystä. Valitsijaraati linjasi finalistivalinnoissaan tärkeiksi tekijöiksi arvioitavissa olevan skaalautuvuuden ja kasvupotentiaalin, kansainvälistymisnäkymät sekä tiimin, jolla on asennetta ja osaamista. Finaalin ulkopuolelle jäi erinomaista osaamista. Osalla yrittäjistä on hyvä idea, joka vaatii vielä kehittämistä, ennen kuin liikahdetaan bisneksen puolelle. Tänä vuonna saadaankin nähdä kovatasoinen ja aiempia vuosia tasaisempi kilpailu. Finalistit edustavat laaja-alaisesti erilaisia toimialoja aina perinteisimpien toimialojen innovaatioista mobiilisovelluksiin. Yritykset ovat myös liikevaihdoltaan ja bisnesideansa kehittämisasteelta hyvin eri vaiheissa. Osa yrityksistä on toiminut jo pitkään, osa taas on perustettu vasta hiljattain. Finalistit pääsivät iltapäiväksi asiantuntijoiden tehosparraukseen. Kaikki osallistujat saavat kehittävää palautetta ja eväitä oman bisneksensä edistämiseen.
Valitsijaraadin nimeämät finalistit vuonna 2015 ovat
Aloittavien yritysten StartUp-sarjassa
Memorial Oy, Ilmajoki
Kontiomaa, Seinäjoki
Aeroway Oy, Lapua
miniFactory Oy Ltd, Seinäjoki
Kasviportaat Oy, Vantaa
Zilar Security Systems Oy, Isokyrö
Jo toimintansa vakiinnuttaneiden Start Again -sarjassa
Lognet Team Oy / Tarviketukku
Bioptima Oy, Ylöjärvi
PRP / Pohjanmaan Rakennuspelti Oy, Seinäjoki
Hakaradio Oy, Seinäjoki
Oy Depos Ab, Seinäjoki
Junet, Jurva
Kenen menestykseen tuomaristo vahvimmin luottaa? Kilpailun voittajat julkistetaan 4.11. Kummankin sarjan voittaja saa 4 000 euron palkinnon yrityksen kehittämistä varten.
Grow Up -kasvuyrityskilpailu on osa Etelä-Pohjanmaan Kasvuyritysfoorumin toimintaa. Kasvuyritysfoorumi on alueen elinkeinovaikuttajista koostuva yhteistyöelin, jonka tehtävänä on edistää alueen kasvuyrittäjyyttä. Kilpailuohjelman toteuttaa erillinen työryhmä.
Grow Up 2015 -kasvuyrityskilpailun työryhmässä ovat mukana Tommi Ylimäki, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät (PJ) Minna Sillanpää, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät Kari Rintala, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Pertti Kinnunen, Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari Sampo Siik, JoinIn Oy Arto Kohtala, Mainostoimisto Semio Mikko Isoniemi, Myynninmaailma Oy Elina Varamäki, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Tapio Seppä-Lassila, Into Seinäjoki Oy Erkki Petäjä, Solutum Oy Keijo Koivu, FiBAN-sijoittajaverkosto Iina Åman, Viestintätoimisto Tenho
LISÄTIEDOT: Lisätiedot kilpailuun osallistujista oheisessa Excel-taulukossa. Ensimmäiseksi ryhmiteltynä Start Up - ja Start Again -finalistit, ja näiden jälkeen myös muut kilpailuun osallistujat.
Kehityspäällikkö Tommi Ylimäki, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, tommi.ylimaki@yrittajat.fi, 050 396 7692,
Takaisin uutisiin |